
Fonecta reittiopas on Fonectan ilmaisiin karttapalveluihin kuuluva osa, jonka avulla löydät ajantasaisimman reitin helposti paikasta A paikkaan B. Satunnaiseen matkustamiseen ei tarvitse edes nykypäivänä hankkia erillistä navigointilaitetta, etenkin kun luotettavia ilmaisia karttasovelluksia on myös olemassa.
Fonectan karttapalveluissa osoitteet, tiet, pääväylät, juna-asemat, suurimmat kaupat, urheiluhallit ja jopa parkkipaikat on merkattu selkeästi kartalle. Karttapalvelun ohessa on Fonectan oma Reitit palvelu eli reittiopas, jonka avulla nähdään arvioitu matkaan kuluva aika, matkan pituus sekä tarkat ajo-ohjeet metrien tarkkuudella.
Miten Fonecta reitit toimii?
Fonectan Reitit toimii siirtymällä Fonectan kotisivuille ja valitsemalla sieltä Reitit välilehden. Rekisteröitymällä käyttäjäksi voi saada käyttöönsä monipuolisempia ominaisuuksia. Reittioppaan käyttö alkaa kirjoittamalla hakukenttään lähtöpiste, josta oma matka alkaa.
Kulkutavaksi voi valita kävelyn tai autolla liikkumisen. Alimpaan hakukenttään merkitään haluttu määränpää ja niiden välille voidaan lisätä myös välietappeja kuten ruokapaikkoja ja muita pysähdyspaikkoja Sijaintihaun kautta.
Reitti näkyy tämän jälkeen kartalla ja sen voi myös tulostaa kirjallisten ohjeiden kanssa tarpeen mukaan. Kartat palvelun kautta kartalle voi asettaa näkymään halutessaan kaikki alueen ravintolat, lounaspaikat, kahvilat tai ruokakaupat. Näin voi asettaa pysähdyspaikan oman reitin varrelle.
Välimatkat Fonectan palvelun avulla
Fonectan Reitit näyttää välimatkat todella tarkasti aina metrien tarkkuudella yksittäisten valittujen reitti pätkien osilta kuin myös kokonaisreitin matkan pituuden paikasta A paikkaan B arvioidun saapumisajan lisäksi.
Välimatkojen pituuksien ja aika-arvioiden avulla omaa reittiä, muuta matkaa ja sen välietappeja on helpompi suunnitella ja näin tehdä matkanteosta miellyttävämpää. Fonecta reittipalvelua voi käyttää myös yhtäaikaa muiden reittisovellusten kanssa, mikäli entistäkin tarkempia reittitietoja tarvitsee.
Fonecta osoitehakupalvelulla löydät oikeaan paikkaan
Kun on tarkoitus löytää perille tiettyyn toimipisteeseen eri toimialojen mukaan Fonecta osoitehaku auttaa matkanteossa. Osoitehakupalvelun kautta voidaan hakea eri palveluita ja toimipisteitä oman kotiosoitteen läheltä tai sieltä päin Suomea minne ollaan matkalla.
Palvelu näyttää myös heti onko kyseinen liike avoinna vai suljettu, minkä lisäksi niiden aukioloajan voidaan kätevästi nähdä yhdellä silmäyksellä. Osoitehakupalvelusta voidaan myös suoraan siirtyä reittihakuun ja sallia oma sijainti, jolloin kyseinen etappi lisätään omalle reitille.
Mihin asti Fonecta Reitit vie?
Fonectan Kartasta näkee kattavasti Euroopan alueen maita ja niiden tieverkostoja. Fonectan Reitit sovellus on kuitenkin keskittynyt vain Suomen sisälle ja toimiikin parhaiten kotimaan matkailun reittioppaana toistaiseksi. Ei ole kuitenkaan poissuljettua, että Fonecta ei lähtisi joskus laajentamaan reittipalveluitaan laajemmallekin alueelle.
Onko Fonecta Reitit hyvä?
Fonectan Reitit on toimiva ja käytännöllinen sovellus kävelijöille ja autoilijoille, mutta Google Mapsin tavoin siitä ei näe bussien tai metrojen kulkua eikä pysäkkejä, mutta sen sijaan se näyttää kaikki tienvarsissa olevat parkkipaikat sekä rautatieasemat mikä helpottaa huomattavasti esimerkiksi uudessa paikassa matkailua.
Fonectassa, kuten Google Mapsissakaan ei olla pystytty kartoittamaan aivan kaikkia mahdollisia palveluntarjoajia kuten kauppoja, ravintoloita, kahviloita, hierojia, ruokakauppoja, elokuvateattereja ym. vastaavia palveluntarjoajia.
Fonecta haulla etsimällä voi kuitenkin löytää suurimman osan näistä toimijoista eri paikkakunnilla ja hakea reitin haluamastaan aloituspisteestä tai omasta sijainnista.
Fonecta reitit on osa Fonectan omaa karttapalvelua, jota kehutaan laadultaan ja toiminnoiltaan erinomaiseksi. Karttapalvelusta pääsee käsiksi reittitietoihin kuin myös sijaintihakuun kadunnimen, paikkakunnan tai palvelun perusteella.